Joensuun kaupunkikeskustayhdistys

Kaupunkikeskustateko 2015

Terttu Hurri

Tänä vuonna palkitsemme kädentaitajia ja makuelämysten tuottajia! Leivonnaiset, kakut, piirakat, vesirinkelit ja katuruokailu on nyt pääosassa.

Joensuulaiseen torikäsitteeseen kuului vuosien ajan tunnettu piirakkakoju. Hurrin koju oli yksi muiden joukossa, mutta siitä myytävät ja maistuvat piirakat olivat aikansa käsite. Joensuun torilla Terttu oli itse myymässä aamuvarhaisella leipomiaan piirakoita. Asiakasvirta oli ehtymätön ja koju kuin aina paikalleen kuulunut.

Piirakoiden tekemisen, paistamisen ja myymisen ohella Terttu Hurrilla on ollut aina monenlaisia muitakin lankoja ja toimintoja käsissään. Joensuu on ollut tärkeä ja kaupunkikeskusta eritoten! Terttu on toiminut Joensuun Yrittäjänaisissa puheenjohtajana, sihteerinä, varapuheenjohtajana ja rahastonhoitajana. Valittiin aikanaan vuoden sihteeriksi ja edellisenä vuonna vuoden Ystävänaiseksi. Nykyisinkään vaikka liikkumiskykyyn on vuosien myötä tullut rajoitteita, ei aktiivisuus ole vähentynyt. Tällä hetkellä Terttu toimii Eläkeliiton kerhotoiminnan ohjaajana käsitöiden ja itse ommeltujen korttitaideteosten kerhoissa. Toiminta myös puutarhayhdistyksessä on lähellä sydäntä perennapenkit tulleet myös naapureille tutuksi.

Erityisesti paitsi edellä mainituista ansioistaan Terttu Hurri on ansainnut palkoinnon pitkäaikaisesta työstään kerätä leikekirjaa Joensuun kaupunkikeskusta kehittämisestä. Asian ympärillä on vuosia käyty keskustelua tiedotusvälineissä ja erityisesti lehdistössä. Kävelykeskustan suunnittelusta kuin toteutuksesta on väännetty peistä ja rautalankaa, asiasta ja asian vierestä - niin ja kaikkea muutakin siltä väliltä! Säilyttääkseen näkymän ohikiitävään eiliseen päätti Terttu Hurri pitää säännöllistä leikekirjaa. Leikekirjaa siis kävelykeskustan alusta asti - tultuaan tuolloin heti valituksi kävelykeskustan kehittämisen ohjausryhmään.

Tällä hetkellä menossa on jo kolmas paksu leikekirja. Nämä tulevat palvelemaan mielenkiintoisena selailujohteena jälkipolville ja kuvastavat hienosti yhteen koottuna aikalaisten merkittävää ja laaja-alaista keskustelua - päätöksentekoa, suunnitelmia, mielipidekirjoituksia ja näkökulmia kaupunkikeskustan ympäriltä. Leikkeitä Joensuun kaupunkikuvan muuttumisesta, kävelykadun ensiaskeleista ja mittavasta muutoksesta - siis kävelykeskustan toteutuksen ensimmäiseltä vuosikymmeneltä. Eikä loppua näy; joki keskellä kaupunkia, Symmetrinen Joensuu, toriparkki, kävelykeskustan laajentuminen jne jne... Toivottavasti leikekirjat löytävät paikkansa kaupunginkirjaston lukusaliin selailtavaksi.

Lämmin kiitos suuresta henkilökohtaisesta panoksestasi ja osallisuudestasi monipuolisesti myös Joensuun kaupunkikeskustan kehittämiseen.

Sydämellinen onnittelumme monitaitonaiselle; Terttu Hurrille.


Vuoden 2015 palkintolaatta 1

Pirkko Burman ja Jari Puruskainen

Edellisen palkitun tavoin nyt palkittavat kaksi henkilöä ovat omalla toiminnallaan laittaneet ympärillään vireille monta palvelua, jotka vaikuttivat suoraan kaupunkikeskustan ytimessä. Näin sekä Joensuussa että Kuopiossa. Yrityksiä on nyt viisi, Houkutukset Joensuussa ja Kuopiossa, Hyve&Pahe ja Vesikioski Joensuussa ja Salacavala Kuopion torilla.

Nykyisin Joensuuta laajemminkin tunnetun ja merkittävän Houkutuksen yksilöllisten kahvilapalveluiden rakentaminen Joensuun kaupunkiin on ansiokas. Ystävyys ja yhteinen tekemisen meininki yrittäjyydessä on hitsannut Jarin ja Pirkon työpariksi. "Houkutus" houkuttellee jo nimellään ja joka mitä parhaimmalla tavalla kuvaa rohkean ja uutteran tekemisen ja taitavan ammattitaidon kohtaamista.

Pirkko Burmanin innovatiivisuuden, luovuuden ja ennen kaikkea rohkeuden tarttua haasteisiin tuntevat kaikki. Hänen määrätietoinen ja lämmin suhtautumisensa uusiin asioihin ja niiden kehittämiseen on paitsi viehättävää, niin myös hyvin tehokasta ja aikaansaapaa. Jari Puruskaisen vahvuudet ovat tekemisessä ja asioiden järjestelyssä ja toteuttamisessa. Leipurin ammattitaito ja talousasioiden hallinta ovat vahvoja tekijöitä kahvilayrittäjän arjessa. Mies on paitsi taitava käsistään myös nopea liikkeissään, jotka molemmat ovat ensiarvoisia taitoja minkä tahansa toiminnan taustajoukoille.

Joensuu on molempien kotikaupunki ja siksi yrityksen toiminta ja asiakkaiden palvelu juuri täällä Joen Cityssä on heille mieluista ja läheistä.

He ovat olleet osaltaan rakentamassa monipuolista kahvilakulttuuria Joensuuhun. Kahvilakulttuuria sen parhaassa merkityksessä. Houkutuksessa saivat Joensuulaiset ensimmäiset erikoiskahvit, aluksi rautatieasemalla ja sittemmin kaupunkikeskustassa ja kävelykadulla. Asian innoittamina vietettiin kävelykadulla usean vuoden ajan myös "kahviviikkoja".

Pirkko ja Jari tarttuvat asioihin ennakkoluulottomasti ja näkevät myös sielunsa silmillä tulevaisuuteen. Kyky ymmärtää kokonaisuuksia on antanut heille hyvät eväät uudenlaisen makukulttuurin luomiseen ja tuoda visio myös konkreettisesti itäsuomalaisten nautittavaksi niin Kuopioon kuin Joensuuhunkin.

Yritysten näkyvyys, ja ennen kaikkea "maistuvuus" on mahdollistanut jo nyt 60 henkilön työllistämisen ja tuhansien tyytyväisten asiakkaiden palvelemisen. Harppaus uuden Vesikioskin mukana Joensuun keskusaukiolle on vakuuttavaa ja tukee rohkeudellaan kaupunkikeskustan kehittämistä oivallisesti. Joensuun kaupungin historian tärkeälle keskusakselille Vesikioski sopii mainiosti ja on kuin olisi omalla historiallisella paikallaan.

Omalla historiallisella paikallaan ovat varmasti myös Pirkko ja Jari, joensuulaisen kahvilakulttuurin ytimessä, kävelykeskustassa, JokiCityssä! Voidaan sanoa ilma vähintäkään epäilystä, että tämä palkinto menee aikaansaaville, avarakatseisille ja ihmisystävällisille leipomoalan joensuulaisille ammattilaisille!

On ilo myöntää kaupunkikeskustateko palkinto 2015 rohkealle yrittäjäkaksikolle! Onnittelut, Pirkko Burman ja Jari Puruskainen!


Vuoden 2015 palkintolaatta 2


Kuvia palkintojenjakotilaisuudesta