Joensuun kaupunkikeskustayhdistys

Kesäviirin suunnittelukilpailu 2018 tulokset

"Yhdessä 20 vuotta"

Jo perinteiseen kilpailuun saatiin tänä vuonna yhteensä 76 ehdotusta. Näistä viitisenkymmentä olivat tehneet Utran koulun viidesluokkalaiset. Kilpailun teemana oli kaupunkikeskustayhdistyksen 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ”Yhdessä”. Teema näkyi yllättävän monessa ehdotuksessa joutsenina. Kesää oli tuotu jälleen esille niin kukin kuin auringonsätein. Myös pohjoiskarjalaiset värit, punainen ja musta, näkyivät selvästi.

Vuoden 2018 voittajaviiri


Voittajaksi valittiin yksimielisesti Pasi Immosen suunnittelema ”Yhteinen tie” –viiri. Viirissä sydämen puolikkaat täydentävät toinen toisiaan yhdessä. Perusteluissaan tuomaristo toi esille, että ehdotus on tehtävänannon mukainen ja taitavasti sommiteltu. Siinä näkyvät maakunnan värit ja yhdistyksen juhlavuosi oivaltavasti. Ehdotus tulee myös hyvin erottumaan katumaisemasta.

Voittajaviirin suunnittelija Pasi Immonen on Pekka Halosen akatemiasta valmistunut taidegraafikko. Hän on syntynyt Joensuussa ja viettänyt lapsuutensa Rantakylässä. Tähän kilpailuun osallistuin nyt kolmannen kerran ja näköjään kannatti, naurahtaa hän ja toteaa vielä mielensä alitajuisesti olevan aina Joensuussa.



Vuoden 2018 palkitut

Kesäviiri –kilpailun ensimmäisen kunniamaininnan saa Lea Pulliaisen suunnitelma Minä mansikka, sinä mustikka. Viirisuunnitelma on raikas ja ilmava, vintage-henkisenä se tuo mieleen lapsuuden makumuistoja. Toisen kunniamaininnan saa myöskin pohjoiskarjalaisia värejä esille tuova ”Pikku hiljjoo”, joka on Reetta Vartialan räsymattomainen sommitelma. Kuviot ovat yhdessä ja limittäin ja lomittain. Niissä on tuomariston mukaan hyvä rytmi. Ehdotuksessa näkyy suunnittelijan kädenjälki.

Kaupunkikeskustayhdistys palkitsee lisäksi Utran koulun ahkerat suunnittelijat kesäisin herkuin. Tällä huomiolla haluamme kannustaa koululaisia enemmän mukaan yhteiseen tekemiseen ja vaikuttamiseen.

Arvosteluraatiin kuuluivat:
Elina Vaaherkumpu, Joensuun kansalaisopisto
Harri Turunen, Joensuun Taiteilijaseura
Ari Tolvanen, Joensuun kaupunki
Marja Mononen, Kauppakeskus Metropol
Juha Kettunen, Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys
Anne Vänskä, Joensuun kaupunkikeskustayhdistys tuomariston sihteerinä